Nekoda 9 vko

Niinhän siinä sitten kävi, että satuin tulemaan kipeeksi juuri samaan aikaan kun Nekku kotiutui! Olen siis parhaani mukaan yrittänyt yhdistää viikon verran lepäilyn ja pennun kanssa puuhaamisen. Ei ehkä ihan kaikista helpoin yhdistelmä! Esimerkiksi mun takareidet ja alaselkä on ihan maitohapoilla kaikesta siitä namittamisesta ja kyykkimisestä. Vuorottain saa myös niistää omaa räkää ja pyyhkiä pissoja lattialta. Ja pennun nukahtaessa on saanut itekkin rojahtaa nukkumaan päikkärit. Nyt onneksi alkaa oma olo jo helpottaa ja Nekkukin on jotenkin kummallisesti onnistunut kehittymään tässä viikon aikana huimasti!

 
Nekoda täytti siis sunnuntaina jo 9 viikkoa ja samalla meidän yhteistä eloa on viikko takana. Tälläistä kaikkea pentupallero on jo kerinnyt harjoitella ja opiskella pienissä pätkissä kerrallaan, ripoteltuna sinne tänne viikkoa:

• Oma lauma tutuksi. Jewelistä on kehittynyt viikon aikana Nekulle oikea isosisko, tuki ja turva, josta otetaan mallia uusissa tilanteissa. Mikä onni, että Jewel on yhtä hyväkäytöksinen ja tasapainoinen kuin Siru. Se on pennun kanssa kullan arvoista! Savu ja Nekoda pitivät hieman pidempään kohteliasta välimatkaa. Nekun mielestä Savu oli epäilyttävän musta ja Savun mielestä pentu taas ällöttävä, haiseva ja turhan lähentelevä. Nyt ollaan kuitenkin jo kaveria keskenään ja onpa Savu yllätetty haastamasta pentua painiinkin ;)
• Yhteistyö ja turva. Ruoka, huomio ja oikeestaan kaikki asiat maailmassa tulee mun kautta otetusta kontaktista tai muhun kiinnitetystä huomiosta. Huskyn kanssa ihan erityisen tärkeää, sillä näistä kasvaa helposti kovin itsenäisiä ja ihmisistä riippumattomia ilman yhteistyön vahvistamista. Ja meidän tilanne alkaa näyttää jo tosi hyvältä! Ulkona tullaan ihan omatoimisesti tarkistamaan missä mä meen, hakeutumaan lähelle, hakemaan kontatia ja tietysti namia. Jännittävissä tilanteissa on alkanut hakeutua mun jalkojen lähelle, kun aikaisemmin lähti musta vastakkaisen suuntaan. Se on alkanut tajuta, että siinä on maailman turvallisin paikka ja hyvä niin!
• Keskittyminen, aivot ja ajattelu. Nekoda ei ole ehkä se penaalin terävin kynä :D Oon tehny paljon ruuan kanssa sellasia harjotuksia, missä se joutuu ajattelemaan ja keskittymään. Sheippaaminen on tullut kovin tutuksi jo tässä viikon aikana. Nyt osataan jo kuonokosketus mun käteen ja noutokapulaan :) Sen lisäksi oon tehny ihan perinteisiä namin seuraamisjuttuja. Se alkaa tajuta jo hienosti istumisen ja maahanmenon. Tänään oikeen lätsähti vauhdilla maahan! Siinä alkaa olla jo mun mielestä ajatustakin mukana. Nekoda alkaa tajuta mitä tässä oikeen haetaan ja mistä saa palkan ja mistä ei.
• Erilaiset äänet ja ympäristöt. Nekun suurin haaste on äänet, vieraat ihmiset ja autot. Onneksi taustalta löytyy toimintakykyä ja moottoria, joten tilanteissa ollaan päästy jo harppauksia eteenpäin! Oon mm. soittanut lähes päivittäis erilaisia ääniä koneelta ja kuunnellut ilotulitus cd:tä. Lisäksi ollaan rapisteltu ja kolisteltu arjessa kaikkea mahdollista, tutustuttu metallisiin ulkorappusiin, metsäkoneisiin ja remontin ääniin. Ne alkaa olla jo aika peruskauraa ipanalle. Autossa on saanut kulkea mukana kauppareissujen ajan ja ohi ajavia autoja on katseltu, niin tossa oman kodin lähellä menevällä tiellä, kuin siellä kaupan parkkipaikallakin. Samoin ihmisiä. Ja sukulaiset kun ei pelkää pöpöjä, niin ne on käyneet myös istuskelemassa meidän lattioilla. Kerran ollaan käyty myös Mustissa ja Mirrissä ostamassa koirille vähän pakasteita. Automaattisesti aukeavat liukuovet oli melko jännät ja olipa siellä kauhea kasa ihmisiäkin. Outoja sellaset, tuumasi Nekku. Mutta kohta se oli jo hakemassa pusuja eräänkin naisen sylistä :D
• Luoksetulo. Se kaikista tärkein taito huskyn kanssa! Innolla juostaan, niin sisällä kuin ulkonakin kutsun käydessä! Vielä ei ollaa niin pitkällä, että huutaisin sen tehdessä jotain muuta, vaan iloinen kutsu käy Nekodalla ollessa jo muutenkin valmiiksi ajatuksena juosta täysiä mun luokse. Tähän tehdään kunnon pohjat!
• Hihnakävely. Jep, siltä ei voi välttyä (vaikka se kivaa olisikin), vaan sen harjoittelu on aloitettu ihan ekasta päivästä lähtien. Nopeastippa se on oppinut kävelemään nätisti, pentupoukkoilua lukuun ottamatta. Mutta se sallittakoon pienelle vauvalle <3 Heijastinliivi on myös jo pidetty sisällä hetken päällä. Pannankin antaa nykyään jo pukea hyvin ja laittaa hihnan kiinni. Alussa se jännitti vähän pannasta kiinni pitämistä, mutta nyt voisin sanoa, että se mörkö on voitettu. Ja namittamista ohituksissa, muuten vaan sivulla kävelyä harjotellessa ja yhdessä Jewelin kanssa sivulla kävellessä on harrastettu paljon. Kysykää vaikka niiltä mun takareisiltä.
• Yksinolo ja rauhottuminen. Pienen huutokonsertin jälkeen olen saanut käydä ihan rauhassa vessassa ja suihkussa. Välillä oon käynyt oven ulkopuolella ilman koiria (outoa!) ja tullut sitten takaisin kun on hiljaista. Lisäksi huutoa on aiheuttanut se, ettei pentu pääse joka kerta sohvalle mukaan, kun itse olen siellä. Tai sänkyyn. Oon sitten nostanut Nekun sinne vasta, kun se on asettunut nukkumaan kohtaloonsa tyytyneenä lattialle. Pieniä juttuja, mutta kovin tärkeitä.

Näin ylös kirjotettuna kuulostaa paljolta, mutta tehdessä se ei ole tuntunut lainkaan siltä! Aamupalalla on kätevää harjoitella aina jotakin pientä. Kuten vaikkapa juuri noita kuonokosketuksia ja maahanmenoa, sivulle istumista ym. teknistä hömppää. Lenkillä tulee helposti harjoteltua tuota ympäristöön totuttelua, namittamista, luoksetuloja, hihnakäytöstä, ääniä, ihmisiä, koiria ja autoja. Rutiinia tekemiseen syntyy lähes itsestään. Tästä on hyvä jatkaa ja huomenna lapsonen pääsee ekaa kertaa mukaan töihinkin. Jännää!