Olen miettinyt (taas) Savua ja sen tapaa ahdistua asioista, jotka ovat muiden koirien mielestä normaaleja juttuja. Kuten namiohjauksella uuden asian opettelu, lenkillä uuden tilanteen kohtaaminen tai ylipäänsä asiat, joissa Savu joutuu tekemään itsenäisiä uusia ratkaisuja, saavat pienen koiran pahoittamaan mielensä ja luulemaan, että maailma vihaa sitä ja rankasti. Useimmiten toimintakykykin katoaa ja Savu vain lamaantuu odottamaan, josko asia ratkeaisi passivoitumalla ihan itsekseen tai poistuu ikävältä tuntuvasta tilanteesta henkisesti lyödyn näköisenä. Savu siis elää elämää suurilla tunteilla ja vetää helposti johtopäätöksiä asioista itseään vastaan. Tätä mun on joskus vaikeeta ymmärtää... Siinä missä Siru ja Jewel tekevät onnessaan uusia temppuja, Savu pohtii saako jo lähteä. Tai kun kaksikko on täysin tyynenä jostain asiasta, Savu taas saattaa reagoida hyvin isoilla tunteilla.
Mikä siis tekee koiran onnelliseksi? Se, että sillä on joku harrastus jota olen päättänyt alkaa harrastamaan? Entä, jos koira ei nauti lajista lainkaan tai sillä on puutteita kyseiseen lajiin? Keksinkö uusia keinoja, jotta voin jatkaa lajin harrastusta? Vai kuuntelenko koiraa ja siirryn tekemään sitä mistä koira selvästi nauttii eniten? Entäs jos se tarkoittaa, että joudun hautaamaan kisatavotteita? Onko uhraukset sen arvoisia vai tekeekö itse harrastaminen vain koiran onnelliseksi?
Mielestäni koiralla on oikeus omiin mieltymyksiin, luonteeseen ja persoonaan siinä missä muillakin. Puutteet on hyväksyttävä ja mentävä koiran mukaan. Jos Savu on rennompi kun en ota sitä töihin mukaan tai tasapainoisempi, kun sen kanssa ei tehdä ja harrasteta kisat mielessä ja se nauttii lenkkeilyistä verkkaiseen tahtiin myös, niin miksi kannan huonoa omatuntoa siitä, että se ei pääse mukaan vaikka huskyt pääsee tai en opeta sille jatkuvasti uutta tai mene raunioille kuten alun perin haaveilin? Onko se Savulta todella pois, jos se on onnellisempi näin? Eikö silloin pitäisi kuunnella koiraa? Jos Savu haluaa olla seuralainen, joka nukkuu kainalossa ja viettää huoletonta elämää, niin miksi en kuuntelisi ja antaisi sen elää sellaista elämää :) Niin tai näin, Savu on ihan yhtä rakas kuin muutkin ja ansaitsee parasta <3 Oli se sitten sohvalla köllöttelyä kainalossa tai jumppapallon päällä sirkustemppujen opettelua. Kuka sen on keksinyt, mitä koiran kanssa pitää tehdä, että se on onnellinen? Eikö pitäisi kysyä koiralta itseltään ;)
Savuhan on vasta vuoden ikäinen nuori koira. Kaikki harrastaminen on varmasti hyväksi Savun henkiselle kehitykselle, mutta jos typy on isänsä kaltainen myöhemmin kehittyvä tyyppi, voi kovin määrätietoinen harrastaminen tässä vaiheessa tuntua koirasta rankalta - en tiedä - itsehän parhaiten koirasi tunnet. Minusta on myös hieman erikoinen ratkaisu - huom! tämä on vain minun näkemykseni - ottaa uusi pentu alle vuoden ikäisen koiran rinnalle. Savu voi loppujen lopuksi olla hieman hämmentynyt siitäkin. Porokoira on erilainen otus kuin husky. :-)
VastaaPoistaOho, kappas tämä teksti on livahtanut julkaisuun omia aikojaan :D Nämä olivat siis erään yön pohdintojani joita kirjoitin ylös :) Mutta Savuhan on ollut tuollainen jo luovutusiästä asti ja Jewelin tulo laumaan on saanut sen reipastumaan enemmän mitä se aikaisemmin oli :) Se on saanut lisää itseluottamusta seuraamalla tuon rohkean ipanan menoa ja uskaltautunut itsekkin paremmin kokeilemaan asioita. Itse nään siis Jewelin tulon ainoastaan positiivisena asiana :) Mutta siinä olet täysin oikeassa, että porokoira on erilainen kuin husky. Ja niinhän sen kuuluu ollakkin. Onhan ne aivan eri rotua. Toivotaan, että olet oikeassa, että Savu on hitaasti kehittyvää sorttia ja puhkeaa kukkaan vielä oikein kunnolla :)
VastaaPoistaOnks sulla jossain jtn videota, haluisin nähdä mitä Savu tekee noissa tilanteissa. Facesta luin ja olin vähän :o
VastaaPoistaEi mulla kyl oo. Voin yrittää saada jotain pätkiä kuvattua jossain vaiheessa :)
VastaaPoista